Resurssitehokkuus ja kiertotalous
Valtteri Kainila ja Mitja Hokkanen
31. elokuuta 2026
Tuotteiden elinkaariarviointi mahdollistaa uskottavan ympäristötyön
Yritysten on esitettävä tuotteidensa ympäristövaikutukset yhä läpinäkyvämmin. Tuotteiden elinkaariarviointi tarjoaa tähän luotettavan menetelmän. Sen avulla voidaan tunnistaa, missä tuotteen elinkaaren vaiheissa suurimmat vaikutukset syntyvät ja mihin päästövähennystoimet kannattaa kohdistaa.
Tuotteiden elinkaariarviointi eli LCA (Life Cycle Assessment) on standardoitu menetelmä tuotteen koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten selvittämiseksi. Arvioinnissa tarkastellaan esimerkiksi raaka-aineiden hankintaa, valmistusta, kuljetuksia, käyttöä sekä elinkaaren loppua. Useimmiten tutkimuksen kohteena on ilmastovaikutus eli hiilijalanjälki, mutta arviointiin voidaan sisällyttää myös esimerkiksi vaikutukset otsonikatoon, happamoitumiseen ja vesistöjen rehevöitymiseen. Elinkaariarviointia voidaan soveltaa myös palveluihin, rakennuksiin ja infrahankkeisiin.
Mitä vaiheita tuotteen elinkaariarviointiin sisältyy?
Tuotteen elinkaariarvioinnissa on suositeltavaa huomioida kaikki vaiheet raaka-aineiden hankinnasta ja valmistuksesta aina käyttöön, kierrätykseen ja loppukäsittelyyn. Tätä kutsutaan ”kehdosta hautaan” -tarkasteluksi. Esimerkiksi rakennus- ja infrahankkeissa elinkaari jaetaan tarkemmin moduuleihin:
- tuotevaihe (A1-A3)
- rakentamisvaihe (A4-A5)
- käyttövaihe (B1-B7)
- purkuvaihe/elinkaaren loppu (C1-C4)
Varsinaisen elinkaaren ulkopuolisia ympäristövaikutuksia, kuten kierrätyksen avulla vältettyjä päästöjä, arvioidaan erikseen ns. D-moduulissa.
Joissakin tapauksissa elinkaariarviointi rajataan arvoketjun alkupäähän, jolloin mukana on vain tuotevaihe (A1–A3) ja mahdollisesti rakentamisvaihe (A4–A5). Näitä kutsutaan ”kehdosta portille” -tarkasteluiksi. Rajausten laajuuden erot on huomioitava, jos tuotteiden elinkaariarvioinnin tuloksia verrataan keskenään.
Miten elinkaariarvioinnin tuloksia voidaan hyödyntää?
Tuotteen elinkaariarviointi auttaa yritystä siirtymään yleisluontoisista ympäristöväitteistä kohti mitattua ja todennettavaa tietoa. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun asiakkaat, julkiset hankinnat, lainsäädäntö tai yhteistyökumppanit edellyttävät vertailukelpoista tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista.
Elinkaariarvioinnin tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi tuotesuunnittelussa ja prosessien kehittämisessä. Ne auttavat kohdistamaan ympäristövaikutuksia pienentävät toimet vaiheisiin, joissa voidaan saavuttaa suurimmat ympäristöhyödyt ja kustannussäästöt.
Elinkaariarviointi tarjoaa vertailutietoa eri tuote- ja tuotantovaihtoehdoista sekä tukee vastuullisuusviestintää, jossa tuotteen ympäristöväitteet perustuvat selvitettyyn tietoon eikä vain mielikuviin. Tuotteen elinkaariarvioinnin pohjalta voidaan myös laatia esimerkiksi kolmannen osapuolen verifioima ympäristötuoteseloste (Environmental Product Declaration, EPD). EPD on laajasti tunnettu ja hyväksytty ympäristövaikutusten viestintätapa erityisesti rakennusalalla.
Miten Ramboll voi auttaa?
Ramboll auttaa yrityksiä arvioimaan tuotteidensa ympäristövaikutuksia luotettavasti ja vertailukelpoisesti koko elinkaaren ajalta. Tuemme asiakkaitamme kaikissa elinkaariarvioinnin vaiheissa: suunnittelussa, lähtötietojen kokoamisessa, elinkaarimallinnuksessa, ympäristövaikutusten laskennassa ja tulosten tulkinnassa. Tuemme tulosten hyödyntämistä esimerkiksi tuotekehityksessä, ympäristötuoteselosteissa ja vastuullisuusviestinnässä. Tuotamme selkeää ja käyttökelpoista tietoa, jonka avulla ympäristövaikutuksia voidaan vähentää ja vastuullista päätöksentekoa vahvistaa.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Haluatko tietää lisää?
Valtteri Kainila
LCA Specialist
+358 44 5065031
Mitja Hokkanen
LCA Specialist
+358 44 7049342

Inka Koskinen
Team Leader
+358 44 0432357